KYMMENEN KUUKAUTTA...
keskiviikko 30. toukokuuta 2018
...eli enää kaksi kuukautta vauvavuotta jäljellä! Uskomatonta, mutta totta. Synttäreitäkin oon jo kovasti suunnitellut mutta pikkuhiljaa täytyy myös alkaa hankkia kaikkea mitä mielessä on pyörinyt, jotta kaikki varmasti löytyy just eikä melkein sellaisena kun haluaisin. Tuntuu että nämä vauvavuoden viimeiset kuukaudet vain kuluvat, etenkin nyt kun ihana kesä on saapunut. Touhutaan ja mennään Mean kanssa päivisin niin paljon, että ilta tulee ihan huomaamatta. Mea on myös ihan parin kuukauden aikana ottanut niin ison harppauksen kehityksessä ja oppii joka päivä jotain uutta, että päivät kuluu uusia taitoja treenatessa ja ihmetellessä.
Puhetta eli sellaista Mean omaa kieltä tulee kokoajan. Mea on tosi kova pälpättämään ja huutelee mennessään. Välillä hän hokee ”ättää ättää” ja tulee mun perässä tai etsii mua katseellaan, mutta ihan en vielä ole varma tarkoittaako se selkeästi äitiä. Välillä Mea sanoo vilkuttaessaan ”he-heeei” ja esimerkiksi kaatuessaan ”o-ouu”. Taputtaessaan nauraa kovasti! Joskus nämä kaikki taidot pitäisi päästä yhdistämään eli seisomaan noustessaan Mea saattaa vilkutella ja seisoessaan yrittää taputtaa, ja yleensä sitten pyllähtää ja katsoo mua kysyvällä ilmeellä että täytyykö tässä nyt vähän itkeä? Jos hänelle heti ehtii sanomaan että oho, eipä mitään hätää, niin hämmentynyt ilme muuttuu hymyksi, mutta jos heti ei tule huomiota, niin neiti kyllä ilmoittaa, että nyt kävi näin, että pyllähdin!
Syöminen itse vielä vähän haastavaa sillä Mea haluaisi ”tyhjentää koko pöydän” ja varastoida kaiken suuhun ennen kuin alkaa pureskelemaan.. siksi hänelle voi antaa vain muutaman pienen palan kerrallaan nenän eteen. Samaa ruokaa suolattomana oon nyt pikkuhiljaa alkanut kokkailemaan, mutta instassa mua seuraavat varmaan jo huomasivakin, ettei pikkuprinsessa ihan vielä arvostanut äidin kokkailua vaan söi lopulta tyytyväisenä purkkiruokaa. Mutta pikkuhiljaa! Lempparia on makaroni ja jauhelihakastike sekä couscous-kana. Marjoista ja hedelmistä uppoaa melkein mikä vaan soseena ja sellaisenaan mutta lempparia taitaa olla kuitenkin mansikat joita jo ainakin Lidlistä oon (citymarkettia edullisemmin) löytänyt suomalaisena.
Eilen me käytiin myös tutustumassa päiväkotiin ja sielläkin Mea pienen ihmettelyn jälkeen naureskeli ja ajeli autoilla kuin kotonaan - tietenkin äitiä ja isää vähän väliä vilkuillen. Päiväkodin Mea aloittaa elokuun alkupuolella, sillä sain itse töitä ja palaan työelämään 1.8. Mutta näistä fiiliksistä voisin kirjoitella ihan omassa postauksessaan, mikäli aihe kiinnostaa? :)
Oon ollut tämän blogin kanssa vähän kahden vaiheilla mutta koska instassakin suurin osa kertoi vielä tätä seuraavan ja lukevan, niin päätin jatkaa tätä ns. omaan tahtiin. Joskus postauksia voi siis tulla kerran kuukaudessa, joskus kymmenen kertaa. Toivottavasti pysytte silti matkassa mukana. Niin ja postaustoiveita kuulen aina mielelläni ♥
Nyt jatkan illan touhuja, ihanaa aurinkoista viikkoa just sulle ♥
Enni
Instagram: enniheidi
Facebook: klik
Nyt kymmenen kuukauden ikäisenä Mea on alkanut ryömimisen sijaan konttaamaan. Joka päivä hän konttaa enemmän ja enemmän mutta uusissa ja jännittävissä tilanteissa turvautuu vielä tuttuun ja turvalliseen ryömimiseen. Kotona kuitenkin kuuluu vaan ”plätspläts” neidin siirtyessä paikasta toiseen aika kovaäänisesti ja isoeleisesti kontaten! Parasta just nyt on myös etsiä kaikenlaisia esteitä ja ylittää niitä mitä omituisimmilla keinoilla. Vielä ollaan säätytty isoilta kolauksilta *kopkop* sillä Mea osaa aika taitavasti ylittää esteitä ja liikkuu melko maltillisesti ja harkiten. Ei siis pää kolmantena jalkana niin kuin olisin epäillyt, heh! Konttaamisen lisäksi Mea on oppinut nousemaan tukea vasten. Tämä taito tosin opittiin jo muutama päivä sen jälkeen kun Mea täytti yhdeksän kuukautta. Mitään aiempia merkkejä tuosta taidosta ei ollut kun mea yks kaks nousi seisomaan meidän laukkuja vasten kun oltiin tekemässä lähtöä Helsinkiin. Siinä hän itsekin törötti sen näköisenä että jahas, nyt minä sitten seison! :D
Puhetta eli sellaista Mean omaa kieltä tulee kokoajan. Mea on tosi kova pälpättämään ja huutelee mennessään. Välillä hän hokee ”ättää ättää” ja tulee mun perässä tai etsii mua katseellaan, mutta ihan en vielä ole varma tarkoittaako se selkeästi äitiä. Välillä Mea sanoo vilkuttaessaan ”he-heeei” ja esimerkiksi kaatuessaan ”o-ouu”. Taputtaessaan nauraa kovasti! Joskus nämä kaikki taidot pitäisi päästä yhdistämään eli seisomaan noustessaan Mea saattaa vilkutella ja seisoessaan yrittää taputtaa, ja yleensä sitten pyllähtää ja katsoo mua kysyvällä ilmeellä että täytyykö tässä nyt vähän itkeä? Jos hänelle heti ehtii sanomaan että oho, eipä mitään hätää, niin hämmentynyt ilme muuttuu hymyksi, mutta jos heti ei tule huomiota, niin neiti kyllä ilmoittaa, että nyt kävi näin, että pyllähdin!
Syöminen itse vielä vähän haastavaa sillä Mea haluaisi ”tyhjentää koko pöydän” ja varastoida kaiken suuhun ennen kuin alkaa pureskelemaan.. siksi hänelle voi antaa vain muutaman pienen palan kerrallaan nenän eteen. Samaa ruokaa suolattomana oon nyt pikkuhiljaa alkanut kokkailemaan, mutta instassa mua seuraavat varmaan jo huomasivakin, ettei pikkuprinsessa ihan vielä arvostanut äidin kokkailua vaan söi lopulta tyytyväisenä purkkiruokaa. Mutta pikkuhiljaa! Lempparia on makaroni ja jauhelihakastike sekä couscous-kana. Marjoista ja hedelmistä uppoaa melkein mikä vaan soseena ja sellaisenaan mutta lempparia taitaa olla kuitenkin mansikat joita jo ainakin Lidlistä oon (citymarkettia edullisemmin) löytänyt suomalaisena.
Oon ollut tämän blogin kanssa vähän kahden vaiheilla mutta koska instassakin suurin osa kertoi vielä tätä seuraavan ja lukevan, niin päätin jatkaa tätä ns. omaan tahtiin. Joskus postauksia voi siis tulla kerran kuukaudessa, joskus kymmenen kertaa. Toivottavasti pysytte silti matkassa mukana. Niin ja postaustoiveita kuulen aina mielelläni ♥
 |
| Pikkuserkukset |
Nyt jatkan illan touhuja, ihanaa aurinkoista viikkoa just sulle ♥
Instagram: enniheidi
Facebook: klik
