SLIDER

UUSI VUOSI, UUSI BLOGI, SAMA ENNI

Moi ja kiva kun tulit kurkkaamaan blogini uutta osoitetta Mitäs ulkoasu susta näin ensisilmäyksellä vaikuttaa?

On jotenkin todella virkistävää aloittaa jälleen ihan omassa osoitteessa. Niin kuin jo So-upin puolella kirjoittelinkin, niin vuoden aikana tuli huomattua, että on enemmän mun juttu olla niin sanotusti täysin omillaan. Vaikka kirjoitan nyt "portaalivapaasti" niin olen kuitenkin päässyt osaksi Lumoblogit -yhteisöä. Jos Lumoblogit ei ole sulle ennestään tuttu, niin käy ihmeessä kurkkaamassa tuosta linkistä, mistä on kysymys. Lumoblogeista löytyy myös muita mahtavia blogeja, joten kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa josko sieltä löytyisi sulle uutta luettavaa!

Mutta takaisin tähän blogiin. Sisältö tulee olemaan aikalailla samanlaista, eli kategorioina on edelleen lifestyle, perhelifestyle ja siinä sivussa sisustus. Mulla on jotenkin valtavasti energiaa ja inspiraatiota nyt tätä uutta mutta toisaalta vanhaa blogia kohtaan! Haluaisin kuitenkin kuulla, mitä te siellä ruudun toisella puolella tykkäisitte lukea?

Te varmaan jo huomasittekin, että olen siirtänyt vanhat postaukset tänne uuden blogin puolelle. Tästä syystä vanhat blogikirjoitukset ovat erilaisella fontilla ja kuvien ja tekstien välit hieman heittelevät, mutta älkää antako sen häiritä. Oon myös kirjoitellut tänne pari uutta postausta, joita en enää So-upissa julkaissut: Mea 4 & 5 kuukautta, mahdollisesta allergiasta pienellä lapsella sekä tietynlaisesta ikuisuusprojektista, eli sisustamisesta. Klik, klik ja klik, käyhän katsomassa! :)


Mutta sen pidemmittä puheitta toivotan juuri sut tervetulleeksi tänne uuteen osoitteeseen! Toivottavasti pysyt matkassa mukana ja viihdyt blogini parissa. Muista seurata mua myös instagramissa (@enniheidi) ja facebookissa: Enni - mustavalkoisen värikästä. Mulle saa aina laittaa myös viestiä blogin sähköpostiosoitteeseen eli mustavalkoisenvarikasta@gmail.com. :)

Palataan pian
Enni

10 kommenttia

  1. Uusi alusta näyttää hienolta ja toimii hyvin ainakin kännykällä selatessa! :) Kiva päästä seurailemaan teidän perheen ja erityisesti ihanan pienen prinsessan kuulumisia. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että toimii! Ja että jäät seurailemaan <3

      Poista
  2. Onko mahdollista liittää blogisi myös Blogloviniin, ainakaan vielä en blogiasi sieltä löytänyt? 😊 Mukavalta näyttää uudet sivut! T. Iida

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! On tietenkin, laittelen sinne heti kun ehdin <3 ja kiitos!

      Poista
  3. ihanalta näyttää <3

    VastaaPoista
  4. Tää uusi ulkoasu on kyllä aivan ihana! Tosi helppo lukunen ja ihanan simppelin näkönen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että oot tuota mieltä! Kiitos :) <3

      Poista
  5. Ulkoasu näyttää mielestäni selkältä ja helposti luettavalta. Tykkään! Kiva myös, kun olet päivitellyt hieman enemmän. Jään seuraamaan blogiasi entiseen tapaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiitos paljon! :) Huippua, että jäät seuraamaan!

      Poista

© Mustavalkoisen värikästä • Theme by Maira G.